Pingviinit niukasti Ankkoja parempia
15.01.2012 12:54
Red Ducks - Pingviinit 3-4 VL (1-0,2-1,0-2,0-0)
Waasa Red Ducks oli kukistamaisillaan Suomi-sarjan karsintasarjaa johtavan Pirkkalan Pingviinit, mutta toisin kävi.
Pelin tempo sekä ajatus loppuivat toisen erän lopulla ja kuvaan astuivat myös virheet.
-Todella huono kolmas erä, sillä emme olleet ollenkaan töissä, luonnehti Red Ducksin valmentaja Nicklas Hudd pelitapahtumia.
Ennen dramaattista loppua nähtiin pelissä paljon hyvääkin. Red Ducks pelasi ennakkoluulottomasti ja siirtyi kolmen maalin johtoon. Johnny Martinin komea lämäri aloitti Red Ducksin maalikarkelot ja jatkosta huolehtivat Tony Nikko ja Risto Leppiniemi.
Leppiniemen maalissa Red Ducks esitteli ylivoimapeliään, joka oli tyylikästä. Kristaps Nimanis, Jussi Tuores ja Leppiniemi pallottelivat hetken keskenään ja lopulta Leppiniemi laukoi kiekon tyhjänä ammottavaan maaliin.
Ottelun hahmo oli kuitenkin maalivahti Matti Höylä, joka varsinkin toisessa erässä oli ilmiömäinen. Eniten silmää hiveli Oiva Hakalan läpiajon torjuminen erän alussa.
Mutta 3-0 tuntui riittävän Red Ducksille, sillä peli puuroutui ja Pingviinit sai koko ajan otetta peliin. Tasoituksen vierasjoukkue värkkäsi parikymmentä sekuntia ennen loppua, mikä kirveli monen mieltä. Maalia edelsi valtava pyöritys, jossa maali "roikkui ilmassa" pitkään. Maalissaan Pingviinit pyöritti Red Ducksin puolustuksen niin sekaisin, ettei Höyläkään enää voinut maalille mitään.
-Olemme puhuneet paljon, ettei keskialueella saa tehdä virheitä tai antaa huonoja syöttöjä, mutta koko ajan niitä tulee, viittasi Hudd Red Ducksin tyypillisiin virheisiin.
Voittomaalikisassa Mikko Juusola teki heti alkajaisiksi komean maalin, mutta kun muut Red Ducksin pelaajat eivät onnistuneet, riitti Pingviineille kaksi onnistumista. Höylä torjui ensimmäisen yrityksen, mutta kaksi muuta menivät maaliin.
(kiekko.pohjalainen.fi)
Edellinen ottelu
Kiekkohait
-
Red Ducks
9-6 (3-0,5-2,1-4)



